Mielenterveyden häiriöt - Syyt ja kootut selitykset (eBook)

VAIETUT LAPSIUHRIT

Lapset tarvitsevat heihin sitoutuneita aikuisia, jotka kuulevat heitä ja tukevat heitä eteenpäin. Ja jotka riittävän usein ottavat, syliin, halaavat, pörröttävät hiuksia, peuhaavat: läsnäolo ja kosketus auttavat lapsen psyykkistä kehitystä

Näin sanoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämispäällikkö, lastenpsykiatri Jukka Mäkelä vastaanottaessaan vuonna 2011 Helsingin ensikotiyhdistyksen myöntämän tunnustuspalkinnon lasten ja nuorten hyvin voinnin puolestapuhujana. Mutta mitä lapsille suomalaisissa kodeissa käytännössä tarjotaan?

Viimeisin maamme valtakunnallinen lapsiuhritutkimus (Poliisiammattikorkeakoulun raportti 110, 2013, kuvio 2) kertoo, että peräti 29 % alle 14-vuotiasta lapsista on joutunut kodin ulkopuolella heidän ikätoveriensa heihin kohdistaman väkivaltarikoksen (väkivallan tai omaisuusrikoksen) uhriksi, kuten esimerkiksi uhkaus, varkaus, vahingonteko, pahoinpitely tai pahoinpitelyn yritys sekä eriasteinen fyysinen ja psyykkinen (koulu)kiusaaminen.

Ja pidot sen kun vain paranevat, kun siirrytään lasten omien kotien turvallisten seinien sisäpuolelle, vaikka lapsiuhritutkimus ei pidäkään lasten omien vanhempien lapsiinsa kohdistamaa väkivaltaa lainkaan väkivaltarikoksena. Eikä se muuta asiaa, että väkivallassa ei olisi "tarkoituksellinen" halu satuttaa tai tehdä pahaa lapselle, tee syyntakeettomaksi, sillä vanhemmilla on kuitenkin tarkoitus "opettaa", kasvattaa lasta tavalla, jonka he kuitenkin tietävät vähintään alitajuisesti väkivallaksi, jopa rangaistavaksi väkivallaksi. Esimerkiksi tyrkkiminen, töniminen, ravistelu, riepottelu, tukistaminen, läpsiminen, läimäyttely, lyöminen, potkiminen, nyrkillä ja esineellä lyöminen, piiskaaminen, sekä selkäsauna eivät ole lapsiuhritutkimuksen mukaan pahoinpitelyä, vaan ainoastaan, joko henkistä tai ruumiillista väkivaltaa, kuten esimerkiksi myös haukkuminen, mitätöinti, esineiden heittely, uhkailu, kiroilu sekä mykkäkoulu.

Kaiken kukkuraksi lapsiuhritutkimus ei laske huutamista, rähjäämistä, syyttelyä, loukkaamista, pelottelua, kyykyttämistä, kyttäystä, kiristystä ja naistenlehtien äideille kasvatusohjeeksi yleisesti suosittelema eristämistä (toiseen huoneeseen sulkemista), saati verbaalista pahoinpitelyä lainkaan edes lieväksi henkiseksi väkivallaksi. Näistä tutkimuksesta poisjätetyistä, nykysuomessa erittäin suosituista henkisen väkivallan muodoista huolimatta suomalaislapsista on tutkimuksen mukaan 42 % tai jopa 64 % joutunut isänsä tai äitinsä henkisen tai ruumiillisen väkivallan kohteeksi (tutkimuksen kuvio 7) usein tai joskus. Henkistä väkivaltaa on tutkimuksen mukaan lapsista ennen 14-vuoden ikää kokenut 42 %, lievää väkivaltaa 20 % ja vakavaa väkivaltaa 2 %. Ja syy siihen miksi tutkimus ei kerro väkivallan kohteeksi joutuneiden tarkkaa kokonaislukumäärää, johtuu kysymyspatterin kysymyskohtien ryhmittelystä. Sama lapsi on saattanut esimerkiksi vastata kokeneensa sekä henkiseksi että lieväksi fyysiseksi väkivallaksi luokiteltavia tekoja, joten prosenttiosuuksia eri väkivallan tyypeistä ei voi viivasuoraan laskea yhteen. Aamulehti uutisoi 21.5.2018:

Vanhemmat löivät, syöttivät ja pitivät lastaan vaipoissa vielä kouluikäisinä. Lapin käräjäoikeus tuomitsi 53-vuotiaan miehen ja 52-vuotiaan naisen yhden vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen kahdesta törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä vapaudenriistosta. Tekojen uhreina olivat pariskunnan kaksi lasta. Teot ajoittuvat vuosille 2001–2011. Vanhempi lapsi oli tekojen alkaessa vain 3-vuotias.

Käräjäoikeus tuomitsi pariskunnan siitä, että he olivat tehneet lapsilleen ruumiillista väkivaltaa tai vahingoittaneet muuten lastensa terveyttä. Vuonna 1998 syntynyttä lasta pariskunta oli muun muassa tukistanut, lyönyt kasvoihin tai muualle vartaloon, jättänyt hänet ulos talosta ja pakottanut seisomaan rangaistukseksi eteisessä.

Lisäksi vanhemmat pitivät molempia lapsiaan nälässä, rajoittivat heidän liikkumistaan kotona lapsiportilla ja pitämällä nuorempaa, vuonna 2001 syntynyttä lasta pinnasängyssä, rajoittivat lastensa pääsyn kouluun ilman syytä ja rajoittivat voimakkaasti lasten yhteydenpitoa sukulaisiin, naapureihin ja ystäviin.

Vanhemmat myös syöttivät lapsiaan, vaikka se ei lasten ikätasoon enää kuulunut. Seurauksena vuonna 2001 syntynyt lapsi ei osannut pureskella ruokaa aloittaessaan koulun. Lapsilla myös pidettiin vaippaa, vaikka he aloittivat koulun. Vanhemmat myös laiminlöivät nuoremman lapsen terveydenhuollon ja tarvittavien apuvälineiden hankinnan.

Kun Suomessa elää kaikkiaan noin 890 000 alle 14-vuotiasta lasta, niin prosenttiluku 64 tarkoittaa selkokielellä numeerisesti ilmaistuna, että elämänsä ensimmäisten 14 elinvuoden aikana maamme lapsista jopa noin 570 000 (viisisataaseitsemänkymmentätuhatta) lasta on vanhempien toimesta pahoinpidelty fyysisesti tai haavoitettu psyykkisesti! Ja jos vanhempiensa haavoittamien lasten lukumäärään lisätään ensinnäkin vaikkapa huutamisen, mitätöinnin ja naistenlehtien äideille kasvatusohjeeksi yleisesti suositteleman eristämisen (toiseen huoneeseen sulkemisen) ja kiristämisen (et pelaa, ellet), sekä verbaalisen pahoinpitelyn (idiootti, tyhmä) kohteeksi joutuneet lapset, saamme vanhempien pahoinpitelemien alle 14-vuotiaiden lasten määräksi helposti lähes 90 % maamme kaikista lapsista.

Ja jos koko lapsiin kohdistuva vanhempien edellä luetellut henkisen ja ruumiillisen väkivallan muodot kuorrutetaan tunnekylmyydellä, välinpitämättömyydellä eli henkisellä heitteillejätöllä, laiminlyönneillä, jalkapantaa muistuttavalla ylenpalttisella holhoamisella ja/tai lapselle rajoja määrittelemättömällä tai ylineuvottelevalla kasvatuksella, niin pahoinpideltyjen lasten määrä on varmasti reilusti yli 90 %.

Silti vanhempiensa "ei tarkoituksellisesti" kasvatuksen nimissä pahoinpitelemien lasten listalta puuttuvat yhä "henkisen pedofilian uhrit" eli lapset, joiden luonnollinen seksuaalisuus on tukahdutettu häpeällä ja pelolla sekä mielikuvilla seksuaalisuuden likaisuudesta. Ja vaikka poliisiammattikorkeakoulun lapsiuhritutkimus on itseilmoitukseen perustuva kyselytutkimus, niin silti osa kyselyyn vastaajista vielä vaikenee kokemastaan muun muassa tuntemansa häpeän tai mieltä kalvavan pelon vuoksi.

Oheinen lasten pahoinpitelyn prosentteina kertova diagrammi on lapsiuhritutkimusraportin kuvan 4 mukainen, mutta kaavion oikeaan reunaan on laitimmaiseksi lisätty kyseisen tutkimuksen kokonaan poisjättämä lapsiin kohdistettu väkivalta (palkit: "Väkivalta, jota ei lasketa väkivallaksi"). Oikean laidan palkit siis kuvaavat vanhempien alle 14-vuotiaisiin lapsiin kohdistamaa väkivaltaa, jota yhteiskuntamme viranomaiset eivät halua edes käsitellä väkivaltana ja siksi tuo tieto oli ilmeisesti alun perinkin poisjätetty tutkittavasta aineistosta, vaikka esimerkiksi huutamisen on todettu jättävän lapseen jopa syvemmän "muistijäljen" kuin lyömisen. Ja yleisimmästä väkivallan esiintymistä kuvaavasta, oikealle lisätyistä pylväistä, puuttuvat kaiken hyvän lisäksi vielä sellaiset juuri edellä mainitut vanhempien lapsiinsa kohdistamat väkivallan muodot kuten tunnekylmyys, välinpitämättömyys, henkinen heitteillejättö, laiminlyönti, ylenpalttinen holhous ja rajoja määrittelemätön tai ylineuvotteleva kasvatustyyli sekä kaikki "henkisen pedofilian" uhrit.

Pylväsdiagrammin lähes 90 % lähestyvä luku on siis vain alakanttiin tehty hyvin, hyvin varovainen ARVIO maassamme vanhempien toimesta pahoinpidellyistä lapsista, sillä ei kai kukaan tosissaan kuvittele, että lapsen haukkuminen, nälviminen tai uhkailu olisi vanhempien keskuudessa kovinkaan paljon yleisempää, kuin huutaminen, kyttäys tai kiristys — päinvastoin! Ja on muistettava, että lapsiuhritutkimuksessa näkyy vain lasten itsensä muistama väkivalta, ei varhaislapsuudessa tai sikiöaikana tapahtunut väkivalta. Esimerkiksi äidin...